22. marraskuuta 2014

"How do you know what a dream is, if you have never accomplished one?"

Aika kuluu kuin siivillä. Viis päivää ja oon ollut neljä kuukautta Perussa. On hetkiä, jolloin ikävä iskee, ihan vaan joku hetkellinen ajatus jostain ihmisestä tai asiasta Suomessa voi tuoda haikeen olon. Tai esimerkiksi juhlapäivä, kuten isänpäivä, minkä on yleensä aina tottunut viettää perheen kanssa on sellanen hetki, jolloin alkaa ajatella kotia ja Suomea. Yleinen fiilis on kuitenkin lähes koko ajan positiivinen. Tähän auttaa se, että oon koko ajan itsenäisempi kielen ja liikkumisen suhteen (tässä mystisessä liikennesäännöttömässä maailmassa) ja olo on vapaampi kuin pitkään aikaan. Kaikki on vaan jotenkin tosi hyvin niin perheen, kuin vaihtari- ja koulukavereiden kanssa. Musta tuntuu, että mun postaukset ei jotenkin anna oikeeta kuvaa mun elämästä, mutta se johtuu siitä, että kuvia tulee yleensä otettua vaan vähän erikoisimmista tapahtumista, eikä siitä tavallisesta tylsästä (en kyllä sanois tylsäks, en oo vielä neljässä kuukaudessa todellakaan kyllästyny, vaikka päivät suhteellisen samalla kaavalla kulkee) arkielämästä.

Normaalit päivät sisältää koulua ja sen jälkeen päiväunet tai marinera-tunnin ja sitten kotona oleilua tai tärkeiden asioiden hoitamista. Joka keskiviikko mennään rotarykokoukseen ja siinähän se arkiviikko onkin tiivistettynä. Perjantait ja lauantait vietetään kavereiden kanssa niin paljon kuin mahdollista ja sunnuntai on yleisesti perhepäivä. Arki on tasaista, ollaan sitä Suomessa tai maailman toisella puolella, mutta pienet asiat tekee siitä mielenkiintoista ja ne jokapäiväisetkin asiat on siistejä, kun hetkeksi pysähtyy ja miettii mitä sitä onkaan tekemässä. Sitä istuu bussissa (joka siis useimmiten on sellanen pikku pakettiauto..) ja miettii kuinka onnekas onkaan. Pohdin usein mun päätöstä lähteä vaihtoon ja voin sanoa, että en oo mistään mun tekemästä asiasta tai päätöksestä niin ylpeä, kuin tästä. Siitä että työnsin mun pääni ulos siltä aina yhtä ihanalta mukavuusalueelta ja lähin kohti jotain suurta ja erittäin tuntematonta. Jos luet tätä ja sulla on mahdollisuus tulla vaihtariksi KÄYTÄ SE! Ja jos oot ens vuonna lähtevä jihuuuu oot paras! Ja sulla on jotain aivan uskomatonta odottamassa tulevaisuudessasi.

Marraskuun aikana oon ollut edustamassa bleiseri päällä niin kuvernöörin tervetulotilaisuudessa, kuin hyväntekeväisyysgaalassakin. Koin ensimmäiset vaihtarihyvästit, kun ensimmäinen meistä palasi vuotensa jälkeen kotiin (Tää muuten sai ajattelemaan, että apua meidänkin vuos loppuu joskus..). Tunsin ensimmäisen maanjäristyksen!! Oltiin yhdessä muutaman vaihtarin kanssa kadulla kun tää tapahtu ja meni hetki ennen kun ymmärrettiin, miksi maa ylipäätään täris.. ensikertalaiset liikkeellä. Sain muuten osakseni naurut koulussa, kun mun kaverit tajus, etten oo koskaan aikasemmin kokenu maanjäristystä :D niitä kun ei Suomessa taho olla. Halloweenia juhlistettiin täällä isosti ja niin myös me ja oli kyllä ihana ilta! Koulussa meillä oli valokuvaus ja tytöt on samanlaisia mihin päin maailmaa meetkään, haha, ja mäkin pääsin kuvaan! Oon opettanu suomea kohtuullisin tuloksin, ja tajunnu kuinka järjettömän erilainen se on kaikista maailman kielistä. Miksi se on niin erilainen, en oo saanu vielä vastausta. Kaiken kaikkiaan on ollu tapahtumarikasta elämää nyt lähiaikoina.

Seuraavien kolmen kuukauden ohjelmakin on jo aika suunniteltu. Joulukuussa matkustetaan mun klubin interactin, eli nuorista koostuvan ryhmän ja vaihtareiden kanssa Icaan, köyhälle alueelle antamaan lapsille, joille ei ole mitään joulu. Seuraavana viikonloppuna 20.12. on koulun baile de promocion, eli Prom johon koulu loppuu ja oon ettimässä mekkoa tällä hetkellä, toivottavasti löydän, hah. Sitten alkaakin jo loma lähden joulunviettoon Huancayoon perheen kanssa (mielenkiintonen joulu ilman lunta hellelämpötiloissa) ja sitten onkin jo uusivuosi (2015? wooow) Uudenvuoden jälkeen pian vaihdetaan perheitä ensimmäistä kertaa. Meillä ei vielä ole mitään tietoa mihin tullaan muuttamaan, mutta oon kuullu monia huonoja kokemuksia muilta vaihtareilta täällä, joten jännittää. Mun perhe on nimittäin täydellinen tällä hetkellä. Tammikuussa on Rotaryn leiri, johon osallistuu yli 200 nuorta, vanhaa vaihtaria tai tän hetkisiä vaihtareita ja kuulostaa tosi mielenkiintoselta! Ja sitten onkin meidän matka Pohjois-Peruun ja Ecuadoriin (!) ja tyttydydyttyttyttyyyy Jenni täyttää matkalla 18 vuotta! Kuulostaa kauheen vanhalta huhhuh. Matkan jälkeen helmikuussa muuttaa lähes jokainen Liman vaihtari provinssiin kuukaudeksi, ja mä sain kuulla, että lähen Trujilloon. Oon super innoissani, sillä kyseessä on pohjosessa rannalla sijaitseva kaupunki, joka on kesällä yks Perun kuumimmista ja pääsen tanssimaan marineraa koko kuukaudeksi. Kun palataan meidän kuukauden matkalta onkin aika alottaa yliopisto ja wau se vasta onki siistiä. Aikatauluteltulta kuulostaa, mutta oon älyttömän innoissani kaikesta mikä eessä odottaa ja oon varma, että seuraavat kolme kuukautta menee pelottavan nopeesti ohi.

Tällä hetkellä sairastelen pikku flunssaa, mutta ei se menoa hidasta ja kesä on kohta täällä, joten mikään ei voi painaa mieltä alas just nyt. Nauttikaa lumesta! Sitä tuun näkemään sitten vuoden päästä, haha. Terkkuja Suomeen <3

PS. kattokaa video Rotary Youth Exchange: How would you know...? Sen on tehny perulainen rotexi ja se saa mut joka kerta lähes kyyneliin. Joka sana on totta ja musta tuntuu, että se selittää meidän vaihtareiden fiiliksiä aika hyvin.

Puno & Lago Titicaca - PART 3



Sen jälkeen kun matkustettiin taas monta monta tuntia bussissa, saavuttiin Punoon. Kaupunki on suhteellisen suuri, mutta sijaitsee ihan uskomattomassa paikassa tuntu, että keskellä ei mitään. Mikä on erikoista juuri Punossa, ja mikä vetää sinne turisteja on sen vieressä oleva Titicaca-järvi, joka on maailman korkeimmalla sijaitseva järvi. Vietettiin paljon aikaa kaupungilla ja matkustettiin järven saarilla ja paikka oli yksi, mistä eniten tykkäsin koko matkan aikana.


Matkalla Punoon pysähdyttiin Sillustanin raunioilla, jotka sijaitsee ison järven rannalla korkeella kalliolla. Maisemat oli jälleen kerran sanoinkuvaamattomat ja kuvista sitä ei todellakaan näe.






kelluvat saaret Titicaca-järvellä. Noin 80 saarta, joilla asuu satoja ihmisiä. Saarilla on omat perinteet, lait, koulut ja ne on täysin erillään tavallisesta yhteiskunnasta, mikä on jotenkin ihan mieletöntä nykyajan maailmassa.

matkustettii tollasilla veneillä ympäri Titicaca-järveä. Ne oli vaan meitä varten ja sää oli mitä mainioin joten makoiltiin kannella ottamassa aurinkoa kaikki matkat haha. Jotkut poltti ittensä kyllä niin pahasti, etten oo ikinä nähnyt..(toiseen asteen palovammat auringosta ON mahollisia....)

Sen huomaa, että oltiin korkeella, kun pilvet oli noin matalalla ja lähellä. Titicaca-järvi sijaitsee noin 4000 metrissä.

Taquile nimisellä saarella paikallisilla oli kaikilla tollaset hatut. Sanottiin, että naimisissa olevilla naisilla on värikäs hattu ja naimattomilla taas valkoinen.





Illalla kavuttiin 4600 metriin Amantanin saaren huipulle katsomaan maisemia. Matka oli aivan älyttömän rankka ohuen hapen takia, mutta auringonlasku ja maisemat huipulla enemmän kuin uskomattomat, Peru vaan ei lakkaa yllättämästä ikinä.


Kuvan portti oli Amantanin-saaren huipulla. Sen takana on paikka johon joka vuonna tammikuussa kaikkien lähisaarten asukkaat kerääntyy palvomaan äiti- ja isä-maata ja uhraamaan tulevan vuoden hyvän sadon puolesta. On uskomatonta nähdä elämän olevan niin kaukana siitä maailmasta, missä me eletään. Yövyttiin tuolla saarella yksi yö saarella asuvissa perheissä. Perheet ottaa vastaan turisteja rahaa vastaan ja järjestää juhlia, joissa pääsee pukeutumaan saaren perinneasuihin ja tanssimaan perinnetansseja, ja myös me päästiin osallistumaan. Olot, missä tuolla eletään on karut, sähköä ei saarilla juurikaan ole ja kynttilän valossa vietetty ilta oli ihanan rauhallinen.



haha me ja meidän asut, pojilla oli poncho ja pipo ja tytöillä paita hame ja tollanen shaali


Saarilla syödään harvoin lihaa, mutta kalaa senkin edestä. Toi oli aivan uskomattoman hyvää!

Perinteinen vene, jolla tehtiin kierros saarten lomassa.

9. marraskuuta 2014

El viaje - PART 2 Arequipa & Colca



AREQUIPA
Palattiin takasin Arequipaan taas seittemän tunnin bussimatkan jälkeen ja vietettiin ilta tutkien Arequipan keskustaa ja Plaza de armasta, eli keskusaukiota. Jokainen kaupunki Perussa omaa tälläsen aukion (paitsi Tacna), koska espanjalaisten tullessa ja vallottaessa ne rakensi jokaseen kaupunkiin aukion, jota kutsutaan jokaisessa kaupungissa samalla nimellä. Turistille se on täydellistä, sillä on kaupungin keskusta on aina helppo löytää, haha.
Seuraavana aamuna loput noin 40 vaihtaria saapui paikan päälle ja pieni hotellin aula oli täpötäysi. Kahen kuukauden erossaolon jälkeen voitte vaan kuvitella sitä melun määrää kun kaikki yrittää samanaikasesti vaihtaa kuulumisia. Meitä oli yhteensä 64 ja voin suoraan sanoa, että yhdeksi ryhmäksi matkustamaan se on epäkäytännöllisen paljon ja vaikka kuinka ihanaa se on olla iso porukka kävi se kaikkien hermoille jossain vaiheessa matkaa (ja ne kolme raukkaa rotarysta jotka oli matkustamassa meidän kanssa, sääliksi käy).
Arequipassa vietettiin päivä, jona kierrettiin kaupungin nähtävyydet ja kavuttiin näköalatorniin josta näki koko kaupungin. Maisemat on täällä vaan niin käsittämättöman upeita ja kun aurinko paisto niin ei valittamista.
Täällä myydään tooosi paljon tavaraa, joka on varustettu Peru-kuoseilla ja teksteillä ja näitä kojuja on jokasessa turistinähtävyydessä ja jokasen kaupungin keskustassa. Arequipasta alko meidän matkamuistoshoppailut ja jatku matkan viimeseen päivään asti.


Näitä on jokapuolella, ja kun sanon jokapuolella niin tarkotan jokapuolella, aina myydään kaikennäköstä ihanaa pikkutavaraa, kankaita ja vaatteita perukuoseissa ja teksteissä ja aina sitä tekis mieli kaikkea ostaa.
Laamafarmilla. Meitä varoteltiin, että ne sylkee, mutta lopulta ykskää ei sitä tehny, mikä oli pikku pettymys haha.


Arequipassa aijemmin kaikki ja nykyään hienomman keskustan alueen talot on kaikki valkosia. Niissä on käytetty sellasta kivilajia rakennusaineena, jota ilmeisesti löytyy vaan sieltäpäin.

Muistakaa tältä näytettiin ennen kuin päästiin ostamaan Peru-vaatteita x)

Mis alemanas <3



COLCA 
Ajettiin Arequipasta kohti Colcan kanionia, joka sijaitsee samassa provinssissa, koko päivä. En valita, koska tykkään matkustaa busseissa, mutta koska matkustettiin aina päiväsaikaan, tuli bussipäiviä ihan kiitettävästi. Noh kuitenkin itse kanioni sijaitsee vajaan 4000 metrin korkeudessa ja matkalla käytiin koko reissun korkeimmassa pisteessä lähes 5000 metrin rajamailla. Tuolla kun käveltiin pysty todella hyvin tuntemaan ilman ohuuden ja hengittäminen oli raskasta. Maisemat oli jälleen kerran henkeäsalpaavia ja todella ainutlaatusia ja en oo ikinä nähny mitään vastaavaa. Bussilla matkustaessa näki kuinka maisemat muuttu jatkuvasti ja näitten 17 päivän aikana kierrettiin järjettömän monta eri kasvillisuus- ja ilmastoaluetta. Joka kerta sai haukkoa henkeä kun katto ikkunasta ulos, sitä ei pysty capture in the photos(??? suomennos, napata kuviin, öö apua ???).

Yövyttiin kolme yötä Colcan kanjonin käytännössä vieressä/itse kanjonilla 5:n(!!) tähden hotellissa, joka oli aivan uskomaton. Se sisälsi alpakkatarhan, kuumia lähteitä jossa kylpeä, upeat bungalow-mökit ja se ruoka, ahh täydellistä <3.Vietettiin koko ilta kuumissa lähteissä, haha. Ja siis kuumissa, ne oli niin kuumia, että hikoilutti. Korkeuden kyllä huomas, sillä kun kävelit yhet portaat ylös hengitit kun olisit treenannut tunnin, haha.
 
Sitten tapahtui jotain yön aikana ja seuraavan päivän vietinkin sitten vessassa ja sängyssä muiden vaeltaessa kanjonille ja polttaen itsensä auringossa. Noh, pikkuvikoja, maisemat on upeita täällä missä vaan, joten paljosta en jäänyt onneksi paitsi ja seuraavana päivänä olin jo terve. Ja bussimatka jatkui.
 







joo ja sitten peru ja laamaneuleet tapahtui.. Oli muuten huvittavaa, sillä jokainen vaihtari omaa nyt tollasen jos toisenkin x)

Jos kasasit itselles tommosen kivipinon, sait tehdä toivomuksen. Mäkin kasasin yhden, en kyllä enää yhtään muista mitä tuli toivottua, ahha.

noi maisemat on vaan niin uskomattomia <3 kuvissa ei näe sitä miten upeita noi vuoret todellisuudessa onkaan. Tuolla oltiin 5000 metrissä.





Syötiin tollasissa buffeteissa lähes joka kerta, ja sieltä löytyi esim. alpakan lihaa ja marsua, jokaselle jotakin eiks niin?

Meiän hotellia, näkymät oli upeet, sillä se sijaitsi vuorien välissä pienessä laaksossa, ja joki virtasi vierestä.




Tuolta kukaan ei ois halunnu lähteä, koko paikka oli niiiin kaunis ja uskomaton ja kuka nyt haluisi jättää viiden tähden hotellin? Tuolta matka jatku takasin Arequipaan ja sieltä seuraavana aamuna aikaisin kohti Punoa.