Ready, set, GO

Tänään alkaa meidän toinen Rotaryn järjestämä matka, tällä kertaa Pohjois-Peruun ja lopulta Ecuadoriin! Ajetaan rannikkoa myötä ylöspäin pysähdellen rannoille päivittäin, ennen kuin suunnataan sisämaahan Ecuadorin puolella ja vieraillaan pääkaupunki Quitossa. Oon super innoissani, ainoa miinus on, että oon kipeenä.. Lääkkeiden voimalla mennään, toivottavasti tervehtyisin nopeesti.

Vietettiin host-perheen, host-sedän perheen ja host-isovanhempien kanssa neljä päivää vuokratalossa rannalla. Talo oli ihana uima-altaineen, ja ranta täydellinen. Rakastan uida valtameressä, ne aallot on ihania! Okei samaa aikaa mua pelottaa, koska jos et sukella oikeeseen aikaan se aalto vie sua miten lystää ja heitinki parit kuperkeikat, huups. Mutta vesi on lämmintä, ja aurinko kuuma. Sää täällä on kuumenemassa koko ajan, ja joka päivä herään hikoillen... ja päivisin ei välillä tiiä miten päin olla. Ei sillä että kaipaisin sinne pakkaseen, haha. Noina päivinä rannalla onnistuin polttamaan itteni tomaatiksi, ja lopulta pahimmin paloi mun vatsa, joka jatkaa punasena viikon jälkeen, hups.

 

Ekoina päivinä meillä oli mukana mun host-siskon kavereita ja viimesenä päivänä Lærke mun vaihtarikaveri Tanskasta tuli mukaan. Mun host-perhe on ihan paras ja kaikki on menny täydellisesti sen jälkeen kun vaihdoin. Kaikki vaihtarit on ollu täällä jotenki tosi tyytyväisiä niiden uusiin perheisiin ja kaikki menee hyvin. Meillä oli viikonloppuna RYLA, eli Rotary Youth Leadership Awards-leiri, johon osallistu 200 nuorta, kaikki vaihtarit ja perulaisia nuoria. Itse vietin kaiken mahdollisen minkä pystyin nukkuen, koska olin kipeenä, mutta kaiken kaikkiaan mielenkiintonen kokemus. Meillä oli luentoja, joiden oli tarkotus motivoida yrittelijäisyyteen tai yleisesti teemana oli maailman parantaminen ja se, että jokainen meistä voi vaikuttaa siihen. Näiden välissä vietettiin aikaa leikkien. Mut päästettiin taas puhumaan, tällä kertaa suomalaisesta koulusysteemistä. Jännitän joka kerta vähemmän puhuessa suurelle yleisölle ja se on jotain mistä oon ihan super ylpeä. Vaihtovuosi kannattaa, haha.

Nyt siis oottaa 12 päivää rantamatkailua, täydellistä. Ja uusi maa tulee ruksattua mun listalta kun pääse Ecuadoriin. Parasta kaikessa on se, että vietetään tää aika puhtaasti vaihtarien kesken ja se tarkoittaa myös, että espanja ottaa askeleen taaksepäin kun tulee puhuttua lähes pelkkää enkkua.. Mutta vaihtarit on vaan ihan parhaita. Ja rantaloma sopii kesälomalle mitä mainioimmin.

 

 

 

Oon muute myös huomannu, että täällä niillä joilla on rahaa, todella on rahaa. Ja se ero niihin, joilla ei oo mitään on ihan käsittämätön. Tää maa on vaan epäreilu. Esimerkkinä tie, joka vei tolle rannalle, mistä nää kuvat on. Päätie oli kuoppanen, vanha ja epätasanen, ympäristö kuiva ja hoitamaton ja talot vanhoja. Kun käännyttiin sivutielle, joka tonne vei, kaikki oli yhtäkkiä täydellisesti hoidettua, talot valtavia miljoonataloja, tie uusi ja kuopaton. Rikkaat, joita on murto-osa äestöstä rakentaa itselleen illuusion siitä, että kaikki on hyvin. Se vaan on niin väärin. On aivan uskomattomia paikkoja, mutta matkalla näkee aina kylmän totuuden. En tiiä, nää ihmiset ei vaan halua avata silmiään näkemään sitä vääryyttä. Poliitikot on kun niitä parhaimmin koulutettuja ja koko maan rikkaimpiin kuuluvia.

 

El tiempo pasa y los recuerdos se quedan

Olen elossa. 160 päivää kaukana kotoa ja kaikki on enemmän kun hyvin. Jo voin sanoa täysin, että mulla on täällä mun oma elämä. Kaverit, perhe, omat tutut tavat, ja tunnen itseni kodiksi tässä kaupungissa. Enempää ei voisi vaatia. Oon saavuttanu sen, mitä toivoin että tuun saavuttamaan, ja mitä pelkäsin, että en koskaan saa. Ja oon onnellinen, ei oo muuta sanottavaa.

kuvernöörin kanssa

HUOM. Srta. Jenni Numela, se on ihan ok.

Noh enough with the deep part. Mitä kuuluu viiden kuukauden jälkeen, ja mitä on tapahtunut tän reilun kuukauden aikana, joka on jäänyt blogin puolella ihan pimentoon. Nyt kun te luette tätä siellä pimeässä ja kylmässä Suomessa voin virallisesti sanoa, että tänne on tullut kesä. Kello on 11 illala ja mulla on päällä shortsit, ahh. Aurinko on tosi polttavan kuuma ja tuntuu että palan sekunnissa, joten aurinkorasva tulee käyttöön. Mutta rakastan tätä, on ihanan rento fiilis, varsinkin nyt kun loma alko ja aikatauluista ei oo tietookaan.

Mun marraskuun huipensi se, että pääsin puhumaan vapaaehtoistyötä ja luonnonsuojelua käsittelevässä konferenssissa Perun eduskunnassa noin 200 päiselle yleisölle. Kaks viikkoa aikasemmin meidän vaihtareiden ns. pomo pyysi mut sen luokse juttelemaan ja kertoi tämmösestä mahdollisuudest ja että oli valinnut mut puhumaan, koska luotti mun espanjaan (äiti mä osaan!) ja koska Suomi on kuulemma tosi kehittynyt luonnonsuojeluasioissa. Ja selvitin tehtävän ja puhuin seittemän minuuttia aiheesta, kuinka Suomi suojelee luontoaan, espanjaksi kaikille näille ihmisille. Olin aluks ihan kauhusta jäykkänä, mutta ei se lopulta niin kamalaa ollut, hah.

Tää oli ilmeisesti Perun lipun päivä ja tollasella valtavalla aukiolla pidettiin iso lipunnosto, jossa me autettiin. Täällä kaikki tämmöset tapahtumat on armeijan kanssa. Oon nähny Perun armeijaa enemmän kun Suomen armeijaa ikinä.

Mulla ja mun kavereilla on ollut aikomuksena mennä luistelemaan sitten ekasta päivästä lähtien kun
saavuin kouluun ja lopulta Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi päästiin toteuttamaan tämä! Limassa on siis puisto, jossa on luistelurata. Täähän toimii siis niin, että maksat puolesta tunnista luistelua ja kaikilla on kypärät ja ihmisille kerrotaan kuinka luisteleminen toimii, ennen kuin kukaan pääsee jäälle.. Noh tästä huolimatta oli ihanan suomalainen fiilis siellä pyöriessä, haha.

Koulu loppui virallisesti 16.12. ja kyllä sitä tulee ikävä. Sitä että joka päivä pistät sen saman uniformun päälle, raahaudut kouluun (järkyttävän) aikaisin (ja mun tapauksessa aina myöhässä, koska host-isä ja koska sillä ei ole väliä, koska Peru) ja vietät päivän nukkuen, jutellen kavereille ja ehkä vähän kuunnellenkin mitä siellä puhutaan ja sen jälkeen palaten super nälkäisenä kotiin bussimatkan jälkeen. Koulun loppuminen tarkoittaa myös, että yks etappi mun vuodesta on nyt ohi ja en tuu näkemään monia noista ihmisistä koskaan enää. Mun luokka oli ihana ja mä tunsin oloni kodiksi siellä ja tykkäsin olla koulussa. Onneksi mun parhaita kavereita tuun kyllä näkemään jatkossakin. <3



Kuva meidän ensimmäiseltä päivältä koulussa, haha huvittavan jäykkä verrattuna siihen, miten rentoa meidän meininki ajan kuluessa sitten oli. toinen kuva yheltä päivältä, jollon meillä oli liikuntaa. Toi oli meidän liikuntapuku ja viimesen luokan huppari.

Viimeset päivät oli tunnelma haikea ja viimesen luokan jäähyväisseremoniassa lähes kaikki itki. Perussa kaikki tehdään isosti ja tääkin seremonia kesti sellasen puolitoistatuntia aamulla koulun patiolla koko muun koulun edessä. Tää huipentu siihen, että jokainen vuorollaan poistui suudeltuaan ensin Marian patsaan helmaa. Katolinen koulu mikä katolinen koulu. Näinä päivinä aurinko aiheutti sen, että uniformu oli tukalan kuuma. Kun muilla oli kokeita me vaihtarit vietettiin aikaa pihalla auringossa oleskellen (tätä tuun ikävöimään Suomessa koeviikkojen aikaan...) Ihan viimesenä päivänä jokanen luokka meni keskenään syömään johonkin ravintolaan ja oli ihana viettää viimeset hetket yhessä. Täällä on perinteenä, että viimesenä päivänä koulussa pidetään maalisota. Tänä vuonna näitä oli uhkailtu viimeset kolme viikkoa, että jos tää toteutetaan, ei kukaan valmistu.. Hmm no sanotaanko että säännöt on tehty rikottaviksi ja lopulta ravintolareissun jälkeen meitä oli 40 juoksemassa ympäri katuja maalin lentäessä ympäriinsä ja ette usko millasiksi kaikki pääty sen jälkeen, ahhah niitten ihmisten ilmeet kun tulin bussilla kotiin kaverin kanssa samaa matkaa! Meitä lievästi sanottuna tuijotettiin.

Samana tiistaina illalla oli valmistujaiset, joihin me vaihtarit osallistuttiin paikalla ollen, mutta ei koskaan saatu kaapuja enkä vielä ole vastaanottanut virallista diplomia, vaikka me jo osallistuttiinkin erilliseen seremoniaan, jossa meille muodollisesti diplomit jo jaettiin. Kaiken huipensi tanssiaiset, jotka järjestettiin tuon viikon viikonloppuna. Pääsin vihdoin kokemaan mun promin! Tuun missaamaan vanhojentanssit oman vuosiluokan kanssa ja tää oli nyt mun korvaavat vanhat tänä vuonna ja odotin innolla! Koulussakin puheenaihe oli viimeset kuukaudet ollu vaan ja ainoostaan näissä tanssiaisissa, joten jotain hienoa sen täytyi olla ja niin se lopulta olikin. Vietin ihanan illan ja lopulta saavuin kotiin puoli kahdeksalta aamulla ja seuraava päivä menikin sitten nukkuessa.

Meillä oli viidelle parille limusiini, jolla saavuttiin juhlapaikalle. Olin ihan super innoissaan jo ihan pelkästään tästä, ahhah. Paikkana toimi hieno hotelli, jossa meille oli varattu valtava juhlasali. Sali oli täynnä pöytiä ja keskellä oli iso tanssilattia. Meille tarjoiltiin hieno illallinen ja sen jälkeen tanssilattia täyttyi kyllä koko illaksi. Yksi ERITTÄIN iso ero Suomen ja Perun välillä on että nuoret tykkää tanssia salsaa, ja salsaa sielläkin soitettiin puolet ajasta, ahah. Mihin juhliin ikinä menetkään tuut tanssimaan salsaa, se on varmaa. Oli ihana nähdä se mekkoloisto, kaikki oli panostanut ihan hirmusesti tähän iltaan.

Joulunviettoon menin perheeni kanssa Huancayoon, jossa vietin myös mun ihan ensimmäiset päivät Perussa. Joulusta sen verran, että täällä se on lähempänä meidän uuttavuotta, kun joulua. Jouluaattona kello 12 pidetään laskenta jouluun ja sen jälkeen taivas täyttyy raketeista ja kaikki halaa jouluntoivotukset toisille. Ruokailu on myös noihin aikoihin ja sitten avataan lahjoja taputuksien saattelemana. Kyllä siinä tuli vähän ikävä sitä aitoa oikeaa suomalaista joulua, haha. Tämän jälkeen sairastuin ihmeelliseen flunssatautiin, eikä siitä enempää kuin sen verran, että jos sairastun täällä sairastun pahemmin kun koskaan elämässäni. Mistä sitten johtuu en tiedä. Ja sairastaminen poissa kotoa on kamalaa, se on vaan karu fakta. 

Uudeksi vuodeksi vaihdoin perhettä lennosta ja lähdin uuden siskon matkaan uudenvuoden viettoon. Vietettiin pari päivää kaverin "mökillä" eli rannalla sijaitsevassa talossa ja oli vaan niin täydellistä viettää uusivuosi helteissä ja rannalla käyden. Tässä tapauksessa ei oo ikävä suomalaista uuttavuotta pakkasessa kärvistellen.

Nyt on elämä kohdallaan. On loma ja se tarkottaa nukkumista pitkään, valvomista myöhään ja
huolettomana olemista kaiken hullunmyllyn jälkeen. Uuden perheen kanssa kaikki on täydellisesti, ja alue missä asun ihana ja koti kaunis. Täällä vietän aikaa maaliskuuhun asti, jos kaikki menee käsikirjoituksen mukaisesti.


pituusero, hahah

Jos luit kaiken tämän arvostan suuresti. Jos ei löydy aikaa tänne kirjoittamiseen on se hyvä merkki.
Olen onnellinen ja minulla on paljon tehtävää. Vaihdosta on jäljellä hieman yli puolet ja kauhulla kuuntelen kun vaihtarit puhuu lähtölento-päivistään. . Mitä teen kun joudun palaamaan Suomeen ja jättämään kaiken taakse. Sitä ei moni tiedä ja harva arvaa, jos mullakaan olisi mitään aavistusta.

PS. jotka oli osana mun yllätystä, kiitos kiitos kiitos kiitos <3 On ihana tietää, että joku siellä kaukana vielä muistaa muakin.. :-)

terveisin: perulaisesta koulusta wannabe-valmistunut suomalainen