HUARAZZZ

Huaraz. Kaupunki vuoristossa Perun korkeimman vuoren läheisyydessä. Vietettiin pidennetty viikonloppu perheen kanssa tuolla ja voin sanoa, että maisemat vie sanat suusta. Rakastan, siis RAKASTAN vuoria ja sitä miltä vuoristo näyttää ja sitä tunnetta kun kattelee maisemia bussista matkustaessaan niitä vuorien vieriä luikertelevia teitä. Itse Huarazin kaupunki on suhteellisen pieni ja kaupungissa ei nyt ole juurikaan nähtävää, mutta kaupungin ulkopuolella maisemat on upeat ja lähistölle tehdään päiväreissuja turistibusseilla jatkuvasti. Me mentiin käymään Pastorurin jäätiköllä (jonka sanotaan katoavan seitsemän vuoden sisällä ilmaston muutoksen takia kokonaan..), joka sijaitsi 5000:n metrin korkeudessa merenpinnalta laskien. HUH.. Sen korkeuden kyllä tunsi, sillä ilma oli Super ohutta. Oli myös kylmä ku mikä, mutta selvittiin! Ja wau. Ei sitä joka päivä jäätikköä nää. Meidät vei ylös hevoset ja mun hevonen laukkas ylämäkeä sellasella tahdilla, että jo vannoin että siinä ei tuu käymään hyvin, mutta selvittiin.

Toinen reissu, joka tehtiin oli Llancanuco-järvelle. Järven vesi oli turkoosia ja maisemat jälleen upeat, en löydä muita sanoja mutta ihan superia. Tykkäsin matkasta tosi paljon, ja suosittelen kaikille jotka on kiinnostunu esimerkiksi vaelluksesta, tuolla järjestetään vaikka mitä extreme sport aktiiviteettia, ja maisemat on vaan järjettömän täydelliset.

Kiivetään kukkulalle, sieltä näkee ohi kaupungin. Niin sä muistat mistä tullu oot ja minne palaat takaisin.

Rakastan tota säettä, se jotenki saa mut tosi isänmaalliselle tuulelle. Paluu Suomeen on lähiaikoina ollut mielessä enemmän kuin paljon, sillä juuri eilen ensimmäinen vaihto-oppilas pakkasi laukkunsa ja lähti paluumatkalle meidän vaihtariporukasta. On vaikea ajatella omaa viimestä kuukauttaan täällä kun kattoo vierestä omien kavereiden häviävän yksi toisensa jälkeen takaisin todellisuuteen, arkeen ja siihen "oikeaan" elämään. Niin oudolta ja kliseiseltä kun se tuntuukin, vaihtovuosi ei ole vain vuosi elämästä, se on elämä vuodessa. En voi muuta kuin allekirjoittaa. Kun lähenee loppu, yhtäkkiä iskee tajuntaan, että se minkä vuosi sitten jätti tulee taas olemaan se nykyhetki, ettei se loppunukkaan siihen, että se jatkuukin ja aivan tosi pian. Ettei tää tämmönen espanjankielinen lomaelämä olekaan ikuinen ja "todellinen". Todellinen heittomerkeissä, sillä ensivuonna kun talvella seison bussipysäkillä jäätyen kuoliaaksi kaikki mitä on Perussa tapahtunut tuntuu kaukaiselta unelta. Ei ollenkaan aidolta. Sana "aito" on kyllä se mitä vaihtarin elämä parhaimmillaan on. Aitoa, sillä ainoa joka sille antaa suunnan olet sinä itse. Olet aidosti itsesi ja kaikki mitä tapahtuu elät aidommin kuin koskaan ennen. Nautit aidosti enemmän kuin koskaan, pienet asiat ovat merkittävämpiä kuin ikinä ennen.

Noh, näin minusta tuntuu istuessani kello 12 keskiviikkona sängylläni miettien sitä että täsmälleen yhden kuukauden kuluttua olen matkalla kotiin. Sitä ei tajua, ei sitten koskaan.

Color run!!

Päiväreissut rannalle vaihtariporukalla <3 Nyt on jo harmaata kylmää, joten tän kuvan kerta jäi viimeiseksi.

Mutta, mitä kaikkea tulen kaipaamaan Perusta?

Ruokaa. Vaikka vannon, että suomalainen ruoka on myös yksi niistä asioista mitä kaipaan eniten Suomestakin. Ceviche, Pollo a la brasa, Arroz con pollo, Inca kola, Lomo saltado, etc. and the list goes oooon.

Limurekkaaa, nää on spesiaaleja, koska ne on sivusta avonaisia ja ihmisiä matkustaa limujen päällä istuskellen aina joskus.

Niin se jalkatila näissä busseissa on mielenkiintoinen.

STARBUCKS. Täällä joka kulman takaa löytyy uus starbucks ja lupaan jo etukäteen, että tuun moittimaan Suomen puutteellisuutta tässä asiassa monia mooonia kertoja.

Tervehdykset. Oon oppinu rakastamaan sitä, että kaikki aina antaa pusun poskelle niin tavatessaan, että hyvästellessään, esimerkiksi jos tapaat kaverisi ja sen 10 kaveria kadulla annat poskisuukon kaikille kymmenelle. Suomalaisilla ois jotain opittavaa..

Mentiin sivistämään itsejämme, museokierros.

Julkinen liikenne. Vaikka se täällä aivan järjettömän sekalaista onkin, on siinä myös yllättävän paljon järkeä. Bussi kulkee mistä vaan, mihin vaan ja jatkuvasti. Koskaan ei tarvitse odottaa kauan seuraavaa. Ja jos tuntee kadut ja tietää miten kulkea Limassa, bussien kyljissä lukevien kohteiden (ja miehen joka vejoittaa matkalippuja) avulla pääsee jo mihin vaan. Ja se, että bussimatka on yleensä 25centtiä euroissa ja taksilla pääsee parilla eurolla mihin vaan tulee kyllä kaipaamaan pakko myöntää.

Pikku miinus on myös jalkatilat, joita suurin osa busseista tarjoaa(eli ei tarjoa). Pitkänä mulla on myös aina ongelmia seistä niissä pienimmissä.

Pikkukaupat/marketit/liikkeet. Aina löytyy pieni kauppa kadulta mistä saa ostettua sen tarpeellisen vaivattomasti ja halvasti. Pikkukaupat on aina halvempia kuin supermarketit, joita ei edes ole kuin muutamassa kaupungissa koko Perussa. Tori-tyyppisiä marketteja tuoreruualle löytyy myös ja hedelmät on aina super tuoreita (iso plussa elää trooppisella vyöhykkeellä) ja halpoja. Vaatteissa sama juttu. Ketjuliikkeet ei ole se ainoa paikka ostaa vaatteita vaan erilaiset pikkuliikkeet tarjoaa monipuolisemman ja halvemman mahdollisuuden ostaa huomattavasti uniikimpia ja laadukkaampia vaatteita. Ja kun sanon halpaa tarkoitan halpaa.

Takasin kouluaikoihin, tanssittiin jotain, en muista enää mitä.

Lima, ihana ilta ja ihanat ihmiset

Ilmasto. Oi kyllä. Vietin sellasen kuuden kuukauden kesän tänävuonna, jota tulen enemmän kuin kaipaamaan. Toisaalta tuo Liman talvikaan ei 12 asteen alle laske milloinkaan, eikä sadettakaan juurikaan ole, että mites nuo Suomen lumisateet? Valoa tuun ikävöimään talvella myös ihan hurjasti, vaikka valoisat suomalaistet kesäyöt on kyllä iso plussa.

Vuoret. Tää on nyt ehkä vähän outo kohta, mutta Suomalaisena vuoret jaksaa ällistyttää mua aina uudestaan ja uudestaan. Ei sitä Helsingissä olla vuorten ympäröimänä, täällä missä oletkin, näkee vuoriston taka-alalla.

Trujillossa, rotaryillallisella vaihtamassa viirejä.

Syömässä Cevicheä, tätä jos jotain tuun kaipaamaan <3

Oltiin menossa kattomaan futista ja lopulta ei koskaan päästy sisään, koska katsojat kiellettiin siitä pelistä kokonaan. Tämän takia siellä pyöri tv-kameroita kyselemässä "Miltä nyt tuntuu?" kysymyksiä ja tietysti pysähtyivät mun kohdalle, koska olen valkoinen huutomerkki... Ilme kertoo mun innostuneisuuden tason, haha.

Ihmiset. Vaikka perulaisessa kulttuurissa on paljon asioita, joita en suomalaisena ymmärrä sitten mitenkään, yleinen energisyys, iloisuus, puheliaisuus, läheisyys, on piirteitä, jotka perulaiset hallitsee ja vahvasti. Monesti on multakin kysytty oonko ok, jos en ole jatkuvasti höpöttämässä.

Elämä. Vaihtareista on muodostunut mulle toinen perhe ja mun perulaiset ystävät on sellasia, etten tuu koskaan niitä unohtamaan. Ystävät on suuri osa vaihtovuotta ja voin sanoa, että oon onnekas, että oon saanu niin hyviä ystäviä tän vuoden aikana. Vaihtarielämä huolettomuudessaan on jotain mitä en tuu ikinä saamaan takasin. Tämä vuosi on aikaa irrottautua vastuista, mitkä arjessa normaalisti kaikilla on. Oon nauttinu mun ajasta Perussa täysin siemauksin ja viimeinen kuukausi tulee sulkemaan kaiken täydellisesti. Kiitos.

Tää kuva kuvaa tilannetta täydellisesti. Mun nimi on van ihan mahoton onnistua kirjottamaan ilman selityksiä, suomalaiset rules!!
 

scared, but happy, but sad, but excited, I DONT KNOW

52 vaihto-oppilasta, ensin Iquitos, amazonin viidakossa sijaitseva Helsingin kokoinen kaupunki, johon pääsee käsiksi vain lentokoneella, tai vesiteitse, sitten keskellä viidakkoa sijaitseva lodge vain ja ainoastaan meidän ryhmälle neljäksi päiväksi, upeita reissuja veneellä tai kävellen keskelle viidakkoa, vierailu kylään Amazonilla, hirmuisesti hyttysiä. Sellanen oli meidän kolmas rotaryn kanssa tehty matka, joka oli todella erilainen kokemus kaikkiin edellisiin verrattuna.

 

Annan kuvien puhua, sillä on vaikea sanoin kuvailla missä me oltiin ja mitä me tehtiin. On vaikea suhtautua tilanteeseen, jossa tapaa ihmisiä niin erilaisista olosuhteista. Siinä näkee elämän ihan eri näkökulmasta. Esimerkiksi viidakkokylissä kaikki menevät nukkumaan seitsemän aikaan, koska pimeällä ei ole enään mitään tehtävää ilman sähköä. Näkökulma jokaiseen päivään on erilainen. Sen mitä tässä maassa asuessani oon oppinut, on että se mitä meillä on Suomessa on ylpeyden aihe, ei valittamisen, mitä monesti me suomalaiset päädytään tekemään.

 

Muuten. 50 päivää. Apua.

 



Palmeras II zona, niminen yhteisö/kylä sijaitsee noin 80 kilometriä joenvartta Iquitosista. Me vaihtareina yhdessä järjestettiin projekti, jonka tuloksen alopulta tuotiin 140 lapselle koulutarvikkeet vuodeksi ja ruokaa. Tämä tyttö näytti mulle kylää ja vei mut veneajelulle isoäitinsä talolle, josta mentiin uimaan amazonin jokeen yhdessä. Kokemus, jota en tule unohtamaan, vaikka ilmeisesti tekevät tätä turisteille tuolla enemmänkin

Taloja kylässä, jossa vierailtiin. Näillä on lähes jokavuotinen ongelma, että joen vesi nousee niin paljon, että talot tulvii. Suuri osa kylästä, mm. klinikka, kirjasto, ja monet kodit on veden vallassa, ja talosta taloon täytyy liikkua veneillä. Esim. käärmeet ja muut eläimet pääsee näin todella helposti käsiksi taloihin.

Paikallisia poikia veneillä, joita siellä käytetään. Olin kyydissä ja vannoin, että se uppoaa, ovat niin lähellä vedenpintaa.

Kuvassa näkyy upea taivas ja pilvet, jotka sataa vettä. Sadetta kyllä piisaa sademetsässä.

Yo <3 Perú

Liikenne Iquitosissa on lähes pelkästään mototakseja, eli jonkun tapasia riksoja tai moottoripyöriä. Autoja on hyvin vähän. Bussit, joita käytetään on pienen rekan perään kytkettyjä puukehikoita. Bussit on avoikkunaisia ja lähes kokonaan puusta.

Vierailtiin amazonin eläinten turvakeskuksessa, jossa suojeluun otettuja jokimanaatteja päästiin silittelemään ja syöttämään, yksi maailman söpöimmistä ja kilteimmistä eläimistä!

Meidän lodge-hotellista viidakossa tehtiin pieni vaellus keskelle viidakkoa. En oo ikinä elämässäni hikoillut noin paljon (paitsi ehkä koristreeneissä kuumassa hallissa kolmenkymmenen asteen lämpötilassa).

Eläintarha Iquitosissa, jossa nähtiin varmaan jokainen mahdollinen viidakon eläin



IHANIN IKINÄ!! oon ihan rakastunu laiskiaisiin, kun otat sellasen syliin ne tarrautuu suhun kiinni eikä halua päästää irti :´) maailman sulosimpia.

Vierailtiin natiivi-heimon luona, (natiiviheimo, mutta ne työskentelee jo ihan oikeissa töissä iquitosissa, tai muualla meidän tunteman sivistyksen parissa) jotka esitti meille paikallisia tapoja, kulttuuria ja tansseja.

Tälläsiä koruja myytiin viidakossa paljon, kaikki on tehty siemenistä, ja esim anakondan nahkasta(?) tiedä sitten oliko aitoja vai ei, haha.

Mun tsekkiläinen host-sisko!! Asutaan nyt samassa perheessä meidän vuosien loppuun asti :)

Siellä heimon luona kokeiltiin myös niiden perinteistä metsästystekniikkaa, eli pienten puunuolien ampumista puhallusaseesta.

SÖIN MADON!! siis Suri-nimisen madon, jonka ne grillaa. Mielenkiintosta, mutta en kyllä kokeile uudestaan, kerta riittää...

Hmmm... tuo tapa kuljettaa lapsia ei ehkä onnistuisi Suomessa.

Kuljettiin lodgesta Iquitosiin ja toisin päin veneillä ja aina kun mentiin meidän toureille myös. Välillä siinä kastu.

Hotellin kuistilla oli riippumattoja, jotka oli kovassa käytössä

Kertoo jotain tilanteesta, että tuosta missä on tervetuloa-kyltti on normaalisti vesiraja. Kaikki talot ovat normaalisti kuivalla maalla.

Kylän vanhimmat, jotka eivät puhu hyvää espanjaa, vaan omaa vanhaa kieltään, joka on kuolemassa, koska pienet lapset eivät enää opettele sitä.

Meidän kävelyreitti viidakossa. Kuljettiin jonossa ja ylitettiin ties minkänäkösiä puroja ja ojia.

Meille järjestettiin tervetuliais-esityt kylässä, jossa vierailtiin ja jossa jaettiin koulutarvikkeita lapsille.