¿Comó estoy? Estoy muy bien, y feliz. Ja voin sanoa sen suoraan sydämestä.
Viime viikolla oli koulussa kolmannen lukukauden loppukokeet. Se tarkoitti, että me vaihtarit istuttiin koulun kahvilassa, kun muut uurasti kokeiden parissa. Vietettiin siis kouluviikko jutellen ja nukkuen, haha. Tekee varmasti hyvää ottaa välillä vähän rennommin, kun palaan Suomeen jaksan sitten opiskella, ainakin toivotaan niin. Perussa koulutuksen taso on alhainen ja jos haluat edes jonkinlaisen koulutuksen olet yksityiskoulussa, joka maksaa paljon. Koulussa meininki on kyllä mielenkiintoista ja töitä ei tehdä siellä, vaan sen jälkeen kotona. Koulu tuntuu täällä olevan lähinnä kavereiden kanssa oleskelua varten, mutta eipä mulle ainakaan tule tylsää. Koulupäivien jälkeen monella on vielä erikseen tunteja akatemioissa, esimerkiksi englantia, sillä sitä ei koulussa yksinkertaisesti vain opi. Ollaan onnekkaita Suomessa, muistakaa se!
Tän viikon oon lomaillu ja huomenna torstaina lähdetään lentokentälle aamuyön tunteina. Alkaa nimittäin ensimmäinen meidän kolmesta Rotaryn järjestämästä matkasta!! Tätä ollaan odotettu koko se kaksi kuukautta täällä ja sitä ennen jo Suomessa, haha. Matka kestää 25:een päivään asti eli yli kaks viikkoa ja me kierretään Perun eteläosien isoimmat kaupungit, vieraillaan Laco Titicacalla ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä (rummunpäristystä) käydään Machu Picchussa!! Osa meistä, minä mukaan lukien käydään kääntymässä Chilen puolella uusimassa viisumit ja saadaan samalla neljä päivää pidempi matka, haha en valita. En todellakaan malta odottaa, kaksi viikkoa kaikki vaihtarit yhdessä, matkustamassa upeissa maisemissa, ei oo mitään täydellisempää <3 Voi olla, että musta ei kuulu mitään ennen kuun loppua, mutta sen jälkeen löytyy kyllä sitäkin enemmän kerrottavaa, se on varmaa.
Olen jotain varmasti jo kertonut Rotarysta täällä, mutta se on tällä hetkellä jokaisen Perussa olevan vaihtarin huulilla, joten on varmaan aika valaista enemmän. Suomessa miellän Rotaryn lähinnä hyväntekeväisyysjärjestöksi, jonka yksi osa-alue on vaihto-oppilaat. Täällä vaihto on todella todella iso osa Rotaryn tomintaa ja lähes kaikkien jäsenien lapset ovat olleet, ovat tällä hetkellä, tai haluavat tulla vaihto-oppilaiksi tulevaisuudessa. Suomessa saat kilpailla päästäksesi juuri Rotaryn kautta vaihtoon, täällä systeemi on lähinnä se, että ilmoitat haluavasi matkustaa, täytät papereita, ja sitten oletkin jo vaihto-oppilas. Juttu on siinä, että ihmiset Perussa eivät tiedä mitä vaihto-oppiluus on, saati mikä Rotary on, joten halukkaita on todella vähän.
Meille maassa oleville Rotaryn aktiivisuus on sekä tosi hyvä, että tosi huono asia. Hyvää on se, että meille järjestetään ja meidät otetaan mukaan moniin tapahtumiin ja ohjelmaa löytyy. Oltiin esimerkiksi köyhemmällä alueella sijaitsevalla klinikalla auttamassa, kun siellä järjestettiin ilmaisen terveydenhuollon päivä, ollaan vierailtu ympäri Limaa turisteina, edustettu tapahtumissa, kuten armeijan lipunnostossa, kerätty rahaa hyväntekeväisyyteen, osallistuttu tanssitunneille jotka Rotary maksaa ja vaikka mitä. Huonoa on se, että järjestö on jatkuvasti esillä meidän elämässä, ja samalla estää ns. normaalin elämän elämisen. Täällä se on ihan eri tasolla, kuin normaalisti ja tämä on tuottanut ongelmia joillekin. Myös maalla on osansa tässä, sillä Peru ei ole se turvallisin paikka, mutta liiallinen elämän rajoittaminen köyhdyttää kokemuksia. Mutta kaikkeen tottuu, enkä sano, että täällä olisi huono olla, ei sinnepäinkään! :)
Mitä on tapahtunut lähiaikoina, noh oltiin porukalla Chosicassa (edelleen Liman kaupungin alueella vaikka sinne ajaa 2h)
El Bosque-nimisellä Country Clubilla ja vietettiin upea päivä auringossa uiden, syöden grilliruokaa ja pelaillen. Limassa ei saa talvella aurinkoa, mutta Chosicassa aurinko paistaa vuoden ympäri, sillä se sijaitsee korkeammalla kauempana rannikosta. Tuli ihan kesäfiilis, ahha. Tuona päivänä onnistuin hävittämään mun kännykän, mutta olin super onnekas ja se löytyi ja saan sen takaisin. Elin päivän pelossa, huhh. Mieliala on korkealla, sillä täälläkin on alkanut tulla useampia aurinkoisia päiviä ja on monesti t-paitakelit, kun tuun koulusta kotiin. Kesää ja jatkuvaa hellettä odotellessa, haha nauttikaa te vain siellä talvesta.
Mulla ei oo ollu varsinaista koti-ikävää vielä ollenkaan. Kaikki kyselee kyllä ahkerasti, joko mä kaipaan takaisin Suomeen, haha. Sanoisin, että jos jotain kaipaan, kaipaan yleisesti mun elämää Suomessa kokonaisuutena. Sitä, että ihmiset jotka tuntee sut läpikotaisin ja joiden jokaisen ajatuksen ymmärrät on sun lähellä, koriksen täyttämiä päiviä, ja elämän tuttuutta. En sano sitä koti-ikäväksi, koska en ole surullinen millään lailla, kaikki on niin hyvin täällä ja oon todella tyytyväinen mun elämään. Kaikki on vaan täysin erilailla. Välillä mietin, että oonko enää sama ihminen kun palaan, ymmärrän kyllä nyt kun sanotaan, että vaihto muuttaa ihmistä. Tämän jälkeen tuun näkemään elämän ihan eri kulmasta ja arvot muuttuu. Jo kahden kuukauden jälkeen voin sen sanoa, en tiedä mitä tapahtuu yhdeksän seuraavan aikana, aika näyttää.
(viimeinen on erittäin, erittäin osuva, haha)
///kuvat muiden vaihto-oppilaiden Facebookeista
